|
|
| 04.02.2012 |
   
|
KIRJASTOJEN KANSALLISESSA ASIAKASKYSELYSSÄ ENNÄTYSMÄÄRÄ
VASTAAJIA
Käyttäjät pitävät kirjastopalveluja entistäkin
tärkeämpinä
Kansalliskirjaston organisoima
kirjastojen asiakastyytyväisyyden kartoitus 2010 toteutettiin
verkkokyselynä maalis–huhtikuun aikana maan kaikissa yliopisto- ja
ammattikorkeakoulukirjastoissa, 25 erikoiskirjastossa sekä yleisissä
kirjastoissa.
Kyselyllä kartoitettiin kirjastopalvelujen
käyttötottumuksia sekä asiakkaiden tyytyväisyyttä aineistoihin,
elektronisiin palveluihin ja kirjastoon asioimisympäristönä.
Vastausten
määrä nousi 56 prosenttia edellisestä, vuonna 2008 toteutetusta
selvityksestä. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 34 300 kirjastoasiakasta, joista
yleisten kirjastojen ja ammattikorkeakoulujen molempien osuus oli 39
prosenttia, yliopistokirjastojen 18 prosenttia ja erikoiskirjastojen neljä
prosenttia.
Lähes kaikki vastaajat asioivat kirjastossa paikan
päällä. Yleisten kirjastojen vastaajista 91 prosenttia,
yliopistokirjastojen ja ammattikorkeakoulukirjastojen vastaajista 87
prosenttia ja erikoiskirjastojen vastaajista 55 prosenttia kävi
kirjastossa vähintään kerran kuukaudessa.
Paikan
päällä asioivien asiakkaiden määrä laski edellisen kyselyn tuloksista vain
pari prosenttiyksikköä. Tyypillisimpiä syitä kirjastossa käymättä
jättämiseen olivat pitkä matka ja verkkopalvelujen käyttö. Yleisimpiä
syitä kirjastossa asiointiin puolestaan olivat aineiston lainaus,
palautus, varaaminen tai uusiminen.
Lähes kaikkia kirjastopalveluja
pidettiin melko tai erittäin tärkeinä. Yleisten
kirjastojen sekä yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastojen asiakkaat
katsoivat palvelujen suurimmaksi ongelmaksi aineistojen riittämättömyyden
Diakin kirjaston asiakkaista kyselyyn vastasi 699 - Kiitos vastanneille!
Toimipaikoittain vastaajat jakautuivat:
Diakonia-ammattikorkeakoulu,
Helsingin toimipaikan kirjasto 282 Diakonia-ammattikorkeakoulu,
Järvenpään toimipaikan kirjasto 115 Diakonia-ammattikorkeakoulu,
Kauniaisten toimipaikan kirjasto 35 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Oulun
yksikön kirjasto 64 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen
yksikön kirjasto 111 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin
toimipaikan kirjasto 40 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikan
kirjasto 52
Analyysi ja vastaukset Diakin kirjaston saaman
palautteeseen saadaan kesäkuussa 2010.
|
|